Varjoista valoon -projektista

Varjoista valoon -seksuaalista väkivaltaa kokeneen ääni valokuvauksen keinoin on Siniset siivet ry:n kehittämä vapaaehtoisvoimin toimiva projekti, jonka tarkoituksena on seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden kokemusten ja voimavarojen esille tuominen. Valokuvaajina toimivat valokuvausta harrastavat tai ammatikseen harjoittavat vertaiset eri puolella Suomea. Jokainen projektiin osallistuva saa itse suunnitella oman kuvansa liittyen siihen, mitä hän kokemuksistaan haluaa sanoa tai mikä kuvaisi hänen henkilökohtaista matkaansa varjoista valoon. Kuvissa voi esiintyä kasvot peitettyinä tai paljastettuina, kuva voi olla luonnollinen, sadunomainen tai se voi olla myös kirjoitettuja kylttejä tai jotain muuta mitä itselle mieleen tulee. Välttämättä ei tarvitse itse esiintyä kuvassa. Suunnitteluun voi saada myös tukea muulta projektitiimiltä. Henkilökohtaisen kuvan lisäksi on mahdollista osallistua ryhmäkuvan tekoon. Ryhmäkuvan puitteissa järjestetään vertaistapaamisia, joissa tutustutaan toisiin ja suunnitellaan yhdessä koko porukkaa voimaannuttava kuva.

Haluatko osallistua projektiin joko yksilö-/ryhmä-kuvaan tai vaikka molempiin? Ota yhteys Siniset siivet ry: sinisinsiivin@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti