tiistai 10. joulukuuta 2013

Varjoista valoon -näyttely 4.12. 2013 Tampereen Sampolassa

Varjoista valoon kuvista osa oli esillä Välitä! seksuaaliväkivaltatyön verkostohankkeen seminaarin yhteydessä 4.12.2013 Sampolassa, jossa aiheena oli seksuaalisen väkivallan puheeksiottaminen ja mitä sitten tapahtuu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuvamme pääsivät livenä esille ja kun tämä on ollut hankkeessa tavoitteena alusta lähtien, tuntui hienolta ripustaa niitä ja nähdä vaikuttavat kuvat niin isossa koossa. Kiitämme kaikkia osallistuneita vertaisia sekä Välitä! -hanketta yhteistyöstä, joka mahdollisti kuvien painatuksen!



maanantai 14. lokakuuta 2013

Naisen maisema


Rauha ja intohimo
asuvat käsi kädessä
minun naiseuteni maisemassa
Minussa on se kaikki
ja paljon enemmän
siinä ei ole mitään ristiriitaa
En halua enää kieltää
enkä poistaa siitä mitään
vain elää yksinkertaisesti sitä
mikä on totta

Oikea naiseuteni ei ole turmeltu eikä rikkinäinen
vaan sen rumuuden allakin
se on hengittänyt odottaen oikeaa hetkeä
päästäkseen täyteen kukoistukseensa

Kun maisemasta on poistettu siihen kuulumaton
voin tuntea maan jalkojeni alla
terveen kehoni
ja voimani luoda uutta elämää

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Luopuminen

Häpeän viittaa olen harteillani jo liian kauan kantanut,
vihdoin uskallan sen riisua ja jättää taakseni.
Se ei kuulu minulle!

tiistai 6. elokuuta 2013

Salainen lähteeni


Samoillessani muistojeni metsän keskellä, pysähdyn hetkeksi vanhalle hylätylle kaivolle. Levähdän ja jatkan taas matkaani kohti valoa. Aion selviytyä!

maanantai 5. elokuuta 2013

Nyt minä selviän


Olen nyt aikuinen, en enää pieni ja avuton lapsi. Aikuinen minussa voi suojella tuota sisällä silti vielä olevaa lasta, hoitaa ja antaa sen olla lapsi. Leikkiä, kiikkua hurjissa vauhdeissa, makoilla riippumatossa pehmolelujen kanssa. Minä selviän.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Yksinäisyydestä yhteyteen


Yksin, yksinäisyys. Suru, jolla ei ole nimeä.


Sisäisen lapsen kohtaaminen, hoivaaminen


Yhdessä katseen kohottaminen, uuden elämän ihmetteleminen
Matka ainutlaatuinen, omanlainen alkaa


tiistai 28. toukokuuta 2013

Toipumisen askelmilla


Jyväskylässä vietettiin ensimmäistä kuvausmiittiä pienellä porukalla, ja kukin asettui omalle portaalleen matkalla eteenpäin.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Menneisyyden voima


Sisäinen lapseni


And then, light


Muuri, jonka piti olla murtumaton


Uusi alku


Menneisyyden uskomukset


Painajaiset


Mielen kuvat jotka nousevat lapsuuden kokemuksista.

"Tiesin että pitäisit tästä"


Selviän


Haudattuja hirviöitä

Sana “hirviö” on itse 6-vuotiaana paperinpalalle kirjoittamani.
Se on mukana kuvassa, mutta vain muistuttaakseen siitä, että hirviöiden pelko oli ajankohtainen silloin.
Ei enää.
Eikä enää milloinkaan.
Toivon kannustavani ihmisiä mukaan projektiin näyttämällä kasvoni kuvassa.
Me olemme kaikki vertaisia, eikä meillä ole mitään syytä häpeään tai pelkoon.
-Keski-Suomen kuvaaja

Tulisit edes ihmiseksi